toimihenkilöt
luottamusmiehet
jäsenedut
ajankohtaista
koulutustiedotteet
Jäsenasiat
Yhdistyksen säännöt
Toimintasuunnitelma
   

LTYHY ry

 

LTYHY, viralliselta nimeltään Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston Henkilökuntayhdistys on  Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntaa edustava ammattiyhdistys.  Yhdistys toimii paikallistasolla lähellä jäsentä. Kuulumme vahvaan valtakunnalliseen ammattijärjestöketjuun YHL - PARDIA - STTK.  Tämä takaa sen, että LTYHY:n jäsenten etuja ajamassa on myös vankka valtakunnallisen tason vaikuttajajoukko.  LTYHY:n jäseneksi voi liittyä jokainen Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntaan kuuluva.  Jäsenenä varmistat sen, että saat palvelun ja tuen heti kun tarvitset.

Edunvalvonta

LTYHY ajaa jäsentensä palkkauksellisia ja yhteiskunnallisia oikeuksia ja etuja neuvottelemalla työnantajan kanssa jäsenistön palvelussuhteeseen liittyvistä asioista sekä tekemällä esityksiä ja aloitteita yhteistyössä YHL:n kanssa mm. työyhteisön ja ympäristön kehittämiseksi.  Lisäksi edustajamme osallistuvat yliopiston hallintoelinten ja yhteistoimintaelinten toimintaan.

Luottamusmiestuki

Jäsenenä Sinulla on tukenasi LTYHY:n luottamusmiesorganisaatio eli voit kääntyä luottamusmiehen puoleen, jos työnantajan kanssa syntyy erimielisyyksiä tai haluat tietoa tai neuvotteluapua työsuhteeseesi liittyvissä kysymyksissä.

Tiedottaa

LTYHY julkaisee jäsentiedotetta, jossa kerrotaan ajankohtaisista ja palvelusuhteeseesi liittyvistä asioista.

Tarjoaa jäsenetuja

LTYHY:n jäsenenä saat YHL:n tarjoamat jäsenedut, mm.  vakuutussopimuksen.  Tarkempaa tietoa liiton, järjestöjen ja yhdistyksen tarjoamista jäseneduista löydät jäsenedut sivultamme.  Lisätietoja toiminnastamme saat kaikilta yhdistyksen luottamustehtävissä toimivilta.

Ota yhteyttä

LTYHY:ssä jäsen voi vaikuttaa.  Ylin päätösvalta on kahdesti vuodessa pidettävällä vuosikokouksella, jonne kutsutaan kaikki yhdistyksen jäsenet.  Syksyn vuosikokous valitsee hallituksen, joka hoitaa yhdistyksen asioita yhdessä puheenjohtajan kanssa vuosikokouksessa päätettyjen periaatteiden mukaisesti.  Hallituksen edustajiin ja yhdistyksen muihin toimijoihin voi aina ottaa suoraan yhteyttä - LTYHY on nimenomaan jäseniä varten ja jäseniä lähellä.

 

 
Päivitetty 16.03.2010 / jt