Kiinnostus Karjalankannaksen kotiseutuhistorian tutkimiseen on lisääntynyt viime aikoina rajan molemmilla puolilla, vaikka alueen kipeää ja sotaisaa menneisyyttä ei ole aina haluttu tai saatu muistella avoimesti. Erityisesti tulkinnat alueen sotahistoriasta olivat pitkään vaikenemisen kohteena.

Neuvostoliiton aikakaudella Kannaksen sotahistoriaa käsittelevä materiaali oli pääosin salaista. Tietojen salailu, tiedon puute sekä Karjalankannaksen historiasta vallinneiden käsitysten mystisyys houkuttelivat paikallishistoriasta kiinnostuneita henkilöitä kuitenkin tutkimaan Kannaksen alueen karttoja, arkistoja ja historiallisia tapahtumapaikkoja. Aihepiirin arkaluonteisuudesta johtuen tutkimuksia tehtiin salassa viranomaisvalvonnalta.

1980- ja 90-lukujen vaihteessa historian tutkijat alkoivat järjestäytyä aiempaa tiiviimmin yhdistysmuotoon. Lisäksi erilliset yhdistykset ja yhdistysaktiivit ryhtyivät tekemään entistä enemmän yhteistyötä voimien yhdistämiseksi. Viime vuosien eräs tunnetuimmista venäläisistä historiayhdistyksistä on ollut Karjalankannaksen historia- ja kotiseutuyhdistys IKO Karelija, joka on erikoistunut alueen sotahistorian tutkimiseen sekä Kannaksen kulttuurihistoriallisten muistomerkkien ja ainutlaatuisen luonnon suojelemiseen. Yhdistys on myös julkaissut Kannaksen alueen historiallisia karttoja sekä järjestänyt neuvosto- ja suomalaisveteraanien tapaamisia. Lisäksi yhdistys on pystyttänyt sotahistorian tapahtumista kertovia muistokylttejä ja -merkkejä muun muassa Terijoelle, Kuolemajärvelle sekä Kiviniemeen.