Imatra Express - vaijeriliuku Imatran kosken yli

Imatran kosken kansallismaiseman uusimpana matkailuvalttina on vaijeriliukumahdollisuus kosken yli. Imatra Express -nimellä tunnettu vaijeriliuku on moderni versio Suomen vanhimman matkailunähtävyyden ylityshistoriassa. Vaijeriliu’un esikuvana on ollut vuonna 1872 rakennettu köysirata korilaitteineen, jota pitkin kuohuva koski oli mahdollista ylittää ennen Imatrankosken sillan rakentamista. Tuolloin tekniikka oli kuitenkin alkeellista, ja tapaturmia sekä uhkatilanteita sattui useasti ennen kuin köysirata purettiin lopullisesti vuonna 1883.

Köysiradan ohella kuohuvan kosken hurjapäisiä ylityksiä on suoritettu myös vaijereiden avulla jo aikaisemminkin. Muun muassa nuorallakävelijät Rudolf Blond, Antero Langsröm ja Ladislav Kaiser ovat ylittäneet kosken tasapainoilemalla vaijeria pitkin. Vuonna 1905 ruotsalainen sirkustaiteilija Jonas A. Nyberg jopa anoi lupaa ajaa polkupyörällään nuoraa pitkin Imatran kosken yli. Lupaa ei kuitenkaan myönnetty.

Nykyisin köysiradan ja korin tilalla ovat valjaat, ja erikoisvaijereiden avulla tapahtuva liuku suoritetaan tarkkojen turvallisuusnäkökohtien ja lupaehtojen mukaisesti. Imatrankosken uoman ylittävästä vaijeriliu’usta vastaa Taikuri ja Teräsmies -niminen elämysmatkailuyritys. Kymmenen metrin korkeudessa suoritettavaa ja 128 metriä pitkää vaijeriliukua voi kokeilla koskinäytösten yhteydessä ja myös kosken ollessa kuivana. Vaijeriliukumahdollisuuden toivotaan piristävän Imatran kosken ainutlaatuisen ympäristön matkailua ja tuovan lisää katsojia myös koskinäytöksiin. Imatra Expressin avajaisia vietettiin lauantaina 27.5.2006. Kosken pauhun säestämän avausliu’un suoritti vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson.

 Edellinen  Seuraava
 
  Etelä-Karjala-instituutin Vuoksi-projektia ovat rahoittaneet
Etelä-Suomen lääninhallitus, Euroopan Sosiaalirahasto
(ESR) ja Lappeenrannan kaupunki.