Sotien jälkeen Suomen luovuttamilla alueilla tapahtui laajamittainen nimistön vaihdos osana 1940-luvun lopulla käynnistynyttä ”uusien alueiden poliittisen käyttöönoton” prosessia. Suomi oli luovuttanut rauhanehtojen mukaisesti sodan loputtua Neuvostoliitolle kartat menettämistään alueista. Nämä kartat yhdessä alueelle jääneiden kylttien, opasteiden ja tienviittojen kanssa tutustuttivat uudet asukkaat ja hallinnon suomalaiseen nimistöön.

Neuvostosiirtolaiset asettuivat alueelle, jonka paikannimistön historialliset merkitykset eivät olleet heidän tiedossaan. Niinpä uusien asukkaiden piti ryhtyä nimeämään paikkoja omaan elämään liittyvien merkitysten perusteella. Sotien päättymisen jälkeisinä vuosina nimistömuutokset rajoittuivat kuitenkin lähinnä merkkijärjestelmän vaihdokseen, eli suomalaiset nimet kirjoitettiin kyrillisin kirjaimin.

Vuonna 1948 Neuvostoliitossa annettiin virallinen määräys Leningradin alueen suomalaisen nimistön muuttamisesta venäläiseksi. Joidenkin kohteiden nimet päätettiin kuitenkin säilyttää ennallaan. Tällaisia kohteita olivat yleisesti tunnetut ja moniin neuvostoliittolaisiin karttoihin aiemmin suomeksi merkityt maantieteelliset kohteet kuten esimerkiksi Vuoksi. Suomen ja Neuvostoliiton raja-alueella sijaitsevien kohteiden nimet säilyivät myös ennallaan, koska valtioiden välinen raja määriteltiin niiden avulla. Lisäksi Suomen puolelta alkavien pitkien jokien nimet säilyivät muuttumattomina raja-alueen lähistöllä sijaitsevaan laskujärveen tai joensuistoon asti.

Kyläneuvostojen ja muiden paikallisten hallintoelimien tehtävänä oli esittää uusia nimityksiä kohteille, joiden nimet oli päätetty vaihtaa. Leningradin alueneuvoston toimeenpaneva komitea vahvisti lopullisen listan.

Osa luontoon liittyvästä nimistöstä käännettiin tai johdettiin suoraan venäjäksi suomenkielisestä nimistöstä kuten esimerkiksi Medvedje (entinen Karhumetsikkö) tai Glubokoje (entinen Syvälahti). Muille kohteille pyrittiin antamaan niiden muotoa tai sijaintia vastaavia nimityksiä. Jos nimitettävässä kohteessa ei pystytty toteamaan paikallisia erityispiirteitä, sille annettiin mielivaltainen nimi, joka ei kuitenkaan saanut olla ristiriidassa kohteen ominaispiirteiden kanssa. Tästä esimerkkinä on muun muassa Kamennogorsk eli Kivikaupunki (entinen Antrea).

Monia paikkoja nimettiin Neuvostoliitolle ja neuvostoideologialle tärkeiden henkilöiden, tapahtumien tai ajankohtien mukaan, kuten esimerkiksi Pervomaiskoje (entinen Kivennapa). Nimitys tarkoittaa Vapunpäivää.

Kaiken kaikkiaan nimistöä jouduttiin muuttamaan paikoitellen useitakin kertoja, ja ainoastaan pieni osa uusien asukkaiden valitsemista nimiehdotuksista hyväksyttiin muutoksitta. Etenkin rautatieasemien uutta nimistöä jouduttiin vaihtamaan sekaannusvaaran vuoksi. Toisaalta osa vanhoista suomenkielisistä asemien nimistä jäi muuttamatta, sillä niille ei ehditty antaa ajoissa uusia nimiä.

Virallisten paikannimien ja kolhoosien nimien lisäksi Karjalan kannakselle kehittyi epävirallisten paikannimien verkosto. Nämä paikalliset kansannimitykset ovat peräisin monelta eri aikakaudelta. Pitkäaikaisten asukkaiden käytössä on yhä edelleen sekä vanhoja suomalaisia paikannimiä että neuvostoajalta peräisin olevia nimityksiä. Sittemmin Neuvostoliiton hajoaminen on myös muuttanut paikannimistöä.