Mikko Oinosen maisematuotannossa keskeiseksi muodostui Vallinkosken kuvaaminen. Hän matkusti Imatran seudulle ensimmäisen kerran vuonna 1938. Tuolloin Imatran koski oli jo valjastettu ja ensimmäisen maailmansodan keskeyttämää Vallinkosken hyödyntämistä suunniteltiin jatkettavaksi.

Oinosen maalauksille oli tyypillistä veden ja vihreän luonnon kuvaaminen. Hän oli tavannut uutta maalaustyyliä edustavan Magnus Enckelin Pariisissa 1914 ja liittynyt niin kutsuttuun Septem-ryhmään. Ryhmälle oli tyypillistä, että sen piirissä keskityttiin soveltamaan rohkeasti sateenkaaren värejä sekä uusimpressionistisia väriteorioita käytäntöön. Kansallisten erikoispiirteiden korostaminen jätettiin puolestaan syrjään.

Vaikka Oinonen edustikin suomalaisessa taiteessa uutta, niin sanottua puhtaan paletin kautta, liittyi hän aiheidensa puolesta vanhempaan Karjalan kuvaamisen traditioon.