Taiteilija Anna Ostroumova-Lebedeva Imatralla ja Vallinkoskella

Venäläisen maisemagrafiikan uudistaja Anna Ostroumova-Lebedeva tuli Imatralle vuonna 1905. Hän oli yksi ensimmäisistä Pietarin Taideakatemian käyneistä naisista ja eräs venäläisen Mir Isskusstva – ryhmän perustajajäsenistä. Mir Isskusstvan taiteellisia päämääriä ohjasivat kansallisromanttiset ja symbolistiset vaikutteet. Ryhmä vastusti oman aikansa arvoja epäesteettisinä ja korosti taiteellisen luomistyön yhteiskunnallista arvoa.

Anna Ostroumova-Lebedeva vietti nuoruudessaan kesiä Karjalankannaksella ja vieraili myös Naantalissa, Punkaharjulla ja Saimaalla. Tätä aikaa hän kuvasi paljon muistelmissaan (Avtobiografitšeskie zapiski, 1930–1951).

7.3.1905 Anna Ostroumova-Lebedeva piirsi kuvan ”Pieni Imatra” (10,5 x 16,7). Kuva on vesivärein väritetty lyijykynäpiirros keväisestä kuohuvasta koskesta. Kosken rannoilla näkyy hieman lunta. Venäläisten taiteilijoiden teoksia tutkinut Kaari Frilander on tulkinnut vanhojen postimerkkien perusteella, että kuva esittäisi Vallinkoskea.

 Edellinen  Seuraava
 
  Etelä-Karjala-instituutin Vuoksi-projektia ovat rahoittaneet
Etelä-Suomen lääninhallitus, Euroopan Sosiaalirahasto
(ESR) ja Lappeenrannan kaupunki.